§ 39 Hautaustoimilain velvoitteiden hoitaminen Kangasniemen kunnassa

Lataa 

KNGDno-2024-265

Päätöspäivämäärä

19.6.2024

Päätöksen tekijä

Hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Eloisa, talous- ja hankepäällikkö, tiedonhallintasihteeri, pääkirjanpitäjä

Kuvaus

Kangasniemen kunnalle on tullut uutena kotikuntaa koskevana velvoitteena hoitaa Hautaustoimilain 2003/457 mukainen ilman omaisia kuolleiden henkilöiden hautaaminen. Velvoite on syntynyt hyvinvointialueiden perustamisen yhteydessä,​ kun hautaustoimilakia ei ole uudistettu. Aikaisemmin hautaaminen on hautaustoimilain mukaisesti kuulunut kunnille ja siten sosiaalitoimelle. Hyvinvointialueen sosiaalityöntekijöillä ei ole toimivaltaa toimia laissa kunnalle osoitetuissa tehtävissä.  Hautaamisen liittyy lakisääteisiä velvollisuuksia ja prosessi on monimuotoinen. Prosessissa tulee voida pyytää vainajan virkatodistukset ja laatia sukuselvitys.

Asiassa tulee olla yhteydessä moniin eri tahoihin: Kangasniemen seurakuntaan,​ tarvittaessa omaisiin / edunvalvontaan,​ Valtiokonttoriin ja pesänselvittäjään. Tehtävässä tulee huolehtia hautaukseen liittyvistä kustannuksista ja huolehtia varattoman vainajan kohdalla siitä,​ että kunta hakee toimeentulotukea hautaamiseen Etelä-​Savon Hyvinvointialue Eloisalta. Prosessi on myös pitkäkestoinen ja edellyttää että kunnassa on nimetty henkilö tehtävää hoitamaan.  Kangasniemen kunnan tulee myös kilpailuttaa kuka toimii kunnan sopimus hautauspalvelun tuottajana,​ johon kunnasta ollaan yhteydessä ja jonka kautta varataan arkku ja esim. tuhkaaminen

Päätös

Koska asia on monimuotoinen ja kukin tapaus vaatii yksityiskohtaista selvittelyä,​ päätän,​ että Kangasniemen kunnassa hautaustoimilain mukainen ilman omaisia kuolleen vainajan hautaamisesta huolehtiminen kuuluu tiedonhallintasihteerin tehtäviin ja hautaamisessa tulee käyttää erikseen myöhemmin päätettyä sopimushautaustoimistoa. 

Lisäksi päätän,​ että tiedonhallintasihteerillä on asiaan kuuluvat valtuudet selvittää kuhunkin asiaan liittyviä yksityiskohtia ja valmistella asiaan liittyvä päätöksenteko johtavien viranhaltijoiden tai kunnanhallituksen päätettäväksi. Tehtävän hoito ei edellytä virkasuhdetta. 

Allekirjoitus

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja

Organisaatiotieto

Kangasniemi