Tekninen lautakunta, kokous 16.4.2024

§ 29 Jätehuoltomääräykset

KNGDno-2015-473

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tekniset palvelut on laatinut luonnoksen uusista jätehuoltomääräyksistä. Edelliset jätehuoltomääräykset ovat vuodelta 2016. Jätelaki sekä asetus ovat tämän jälkeen uusiutuneet ja tämä aiheuttaa muutoksia jätehuoltomääräyksiin. Kuntaliitto on tehnyt pohjan uusista jätehuoltomääräyksistä, ja Kangasniemen jätehuoltomääräyksien luonnos on hyvin pitkälti niiden mukaiset.

Jätehuoltomääräysten tavoitteena on edistää jätelain (646/2011) ja sen uudistusten toimeenpanoa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Jätehuoltomääräysten tavoitteena on estää jätteestä tai jätehuollosta aiheutuvat haitat tai vaarat terveydelle tai ympäristölle sekä edistää etusijajärjestyksen noudattamista. Jätehuoltomääräykset antaa Kangasniemen kunnan jätehuoltoviranomainen, tekninen lautakunta.

Jätehuoltomääräyksillä on tärkeä asema jätehuollon käytännön toimeenpanossa kunnassa. Jätehuoltomääräyksissä muodostetaan normi siitä, miten kiinteistöillä tulee toimia ja miten jätteet kuljetetaan. Määräykset koskevat esimerkiksi jätteiden lajittelua, keräämistä, kuljettamista sekä roskaantumisen ehkäisemistä.

Jätehuoltomääräykset ovat lainsäädäntöä, kuten jätelakia ja jäteasetusta, tarkentavia määräyksiä. Ne ovat nimensä mukaan velvoittavia, eivät suosituksia. Jätehuoltomääräykset koskevat kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvia kiinteistöjä. Siten kaikkien kuntalaisten, asumiseen ja kunnan julkiseen hallinto- ja palvelutoimintaan tarkoitettujen kiinteistöjen omistajien ja haltijoiden sekä soveltuvilta osin myös muiden toimijoiden on noudatettava jätehuoltomääräyksiä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää asettaa jätehuoltomääräyksien luonnoksen päivämäärältä 13.3.2023 julkisesti nähtäville 24.3.2023 – 24.4.2023 väliseksi ajaksi.

Asianosaisille varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta 24.4.2023 klo 15.00 mennessä.

Lisäksi tekninen lautakunta pyytää jätehuoltomääräyksien luonnoksesta päivämäärältä 13.3.2023 lausunnot Kangasniemen kunnanhallitukselta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon ELY-keskukselta, Kangasniemen Jätehuolto Oy:ltä sekä Tulla Ky:ltä. Lausunnot tulee toimittaa Kangasniemen kunnan tekniselle lautakunnalle 24.4.2023 klo 15.00 mennessä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

________

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta on päättänyt asettaa jätehuoltomääräyksien luonnoksen päivämäärältä 13.3.2023 julkisesti nähtäville 24.3.2023 – 24.4.2023 väliseksi ajaksi ja varannut asianosaisille mahdollisuuden lausua mielipiteensä asiasta 24.4.2023 klo 15.00 mennessä.

Lisäksi tekninen lautakunta on pyytänyt jätehuoltomääräyksien luonnoksesta päivämäärältä 13.3.2023 lausunnot Kangasniemen kunnanhallitukselta,​ Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta,​ Etelä-​Savon ELY-​keskukselta,​ Kangasniemen Jätehuolto Oy:ltä sekä Tulla Ky:ltä. Lausunnot tulee toimittaa Kangasniemen kunnan tekniselle lautakunnalle 24.4.2023 klo 15.00 mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa jätehuoltomääräyksien luonnoksesta.

Päätös

Mikko Korhonen toimi asiantuntijana asian esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Jätehuoltomääräykset olivat nähtävillä 24.3. – 24.4.2023 välisen ajan. Nähtävillä ollessa jätehuoltomääräyksistä ei tullut huomautuksia. Samalla myös pyydettiin lausunnot Kangasniemen kunnanhallitukselta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä- Savon ELY- keskukselta, Kangasniemen Jätehuolto Oy:ltä sekä Tulla Ky:ltä.

Lausunnot toimittivat kaikki tahot, joilta lausunnot pyydettiin. Lausuntojen perusteella jätehuoltomääräyksiä on jatkovalmisteltu ja koska jätehuoltomääräyksiin tuli muutoksia on perusteltua asettaa jatkovalmistellut jätehuoltomääräykset uudelleen nähtäville. Uudelleen nähtäville asetettavissa jätehuoltomääräyksissä on otettu huomioon lausunnot ja niiden huomioimisesta määräyksissä on liitteenä oma asiakirjansa. Myös jatkovalmistellut jätehuoltomääräykset ovat liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta on päättänyt asettaa jätehuoltomääräyksien luonnoksen päivämäärältä 2.4.2024 julkisesti nähtäville 19.4.2024 – 20.5.2024 väliseksi ajaksi ja varannut asianosaisille mahdollisuuden lausua mielipiteensä asiasta 20.5.2024 klo 15.00 mennessä.

Lisäksi tekninen lautakunta pyytää jätehuoltomääräyksien luonnoksesta päivämäärältä 2.4.2024 lausunnot Kangasniemen kunnanhallitukselta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä- Savon ELY- keskukselta, Kangasniemen Jätehuolto Oy:ltä sekä Tulla Ky:ltä. Lausunnot tulee toimittaa Kangasniemen kunnan tekniselle lautakunnalle 20.5.2024 klo 15.00 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kuulutus nettiin, ilmoitustaululle ja Kangasniemen kunnallislehteen. Lausunnot kunnanhallitukselta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta ELY-keskukselta, Kangasniemen Jätehuolto Oy:ltä sekä Tulla Ky:ltä.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei voi tehdä kunnan vaikuttavan toimielimen päätöksistä (KuntaL § 26, KuntaL § 27 ja § 28).