Yhteistyöryhmä, kokous 19.12.2023

§ 53 Talousarvio 2024

KNGDno-2023-268

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisesta säädetään kuntalain (410/2015) 110 §:ssä. 

Valtuuston on vuoden loppuun  mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä vastuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. 

Kangasniemen kunnan vuoden 2024 talousarviosta tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan talouteen kohdistuu merkittäviä säästöpaineita. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on löytää tasapaino toimintatulojen ja -menojen välilllä siten, että huomioituna pienentyvät verotulot ja valtionosuudet, tulos saadaan pysymään nollassa tai hieman ylijäämäisenä. Ottaen huomioon, että vuosi 2024 on välivuosi sote-uudistuksen ja TE-palveluuudistuksen välimaastossa, pysyväisluontoiset rakenteelliset muutokset on syytä huomioida vasta sitten, kun tiedetään TE-palvelu-uudistuksen vaikutukset kunnan talouteen. Talousarviovuoden 2024 osalta on kuitenkin löydettävä keinoja tasapainoisen talousarvion saavuttamiseksi. Vuoden 2023 talousarvioon suhteutettuna mm. henkilöstökulujen nousu on 7 %. Pelkästään kesäkuussa 2024 toteutettavien yleiskorotusten vaikutus on 3,8 %.

Alkukesästä tehdyn alustavan epävirallisen talousarviokierroksen perusteella talouden sopeutustarve on suurusluokaltaan noin 1,5 M€. Merkittävimmät syyt tähän ovat verotulojen pieneneminen vuoden 2023 talousarvioon nähden 738 t€ sekä valtionosuuksien pieneneminen 213 t€, minkä erien yhteisvaikutus on 951 t€. Elokuussa julkaistaan seuraavat ennusteet, minkä jälkeen laaditaan lopullinen raami talousarviolle.

Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa- ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. 

Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin. Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta. Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026. 

Ohjeet talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2026 ovat esityslistan liitteenä. Talousarvio-ohje täydentyy elokuussa euromääräisellä budjettiraamilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja antaa evästyksen talousarvioraamille sekä valtuuttaa talous- ja hankepäällikön tarvittaessa tekemään asiakirjaan teknisluontoisia korjauksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 19.6.2023 § 134 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja antanut viranhaltijoille evästystä talousarvioraamin tekemiseen. Alkukesästä tehdyn alustavan epävirallisen talousarviokierroksen perusteella talouden sopeutustarve on suuruusluokaltaan noin 1,5 M€. Merkittävimpiä syitä tähän ovat mm. verotulojen pieneneminen vuoden 2023 talousarvioon nähden 906 500 eurolla viimeisimmän elokuussa julkaistun ennusteen mukaan sekä henkilöstökulujen yleiskorotuksiin perustuva kustannusten nousu 7 % (vaikutus 642 900 eur).  Elokuussa päivitettyä valtionosuusennustetta odotetaan julkaistavaksi syyskuun ensimmäisinä päivinä.

Budjettialijäämän pienentämiseksi esitetään kaikkia toimialoja koskevaa liitteenä olevaa raamibudjettia. Raamibudjetin kokonaisuuden kannalta on syytä jättää mahdollisuus siihen, että raamin säästöosuuksia voidaan tarvittaessa budjetista vastaavan viranhaltijan ja kunnanjohtajan päätöksellä muokata toimialalojen välillä kunhan kokonaissäästötavoite saavutetaan koko kunnan osalta raamin mukaisesti. Raamissa on huomioitu sopeutustarpeet koko taloussuunnittelukaudelle 2024-2026. Tulevien vuosien säästötarpeita tullaan kutenkin tarkentamaan vuosittain. Säästöillä tavoitellaan tulevien vuosien paineet kestävää kuntataloutta, joka huomioi tasapainon tulojen ja kulujen välillä.

Talousarvion valmistelussa on laskettu myös kunnallisveron korotuksen vaikutusta verotuloihin. 0,5 %-yksikön korotus kunnallisveroprosenttiin toisi laskennallisesti 387 euroa lisää verotuloja vuodessa.

Liitteenä laskelma budjettiraamista ja säästötavoitteista. Esitetyn 990 t€ talousarviovuodelle 2024 ei vielä päästä nollatulokseen talousarviossa. Säästötavoitteissa esitetyttyjen vuosien 2025 ja 2026 säästöillä tavoitellaan kuitenkin tasapainoa kunnan talouteen pidemmällä aikavälillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy budjettiraamin esityksen mukaisesti ja velvoittaa toimialat sopeuttamaan budjettejaan raamin edellyttämällä tavalla sekä vastuuttaa talous- ja hankepäällikön ja kunnanjohtajan tekemään muutoksia raamiin toimialojen välillä.

Päätös

Marja-Leena Laitinen saapui kokoukseen tämän pykälän alussa klo 16:08.

Mikko Korhonen ja Marja-Terttu Koivula toimivat asiantuntijoina pykälän esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 19.6.2023 § 134 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja antanut viranhaltijoille evästystä talousarvioraamin tekemiseen. Alkukesästä tehdyn alustavan epävirallisen talousarviokierroksen perusteella talouden sopeutustarve on suuruusluokaltaan noin 1,5 M€. Merkittävimpiä syitä tähän ovat mm. verotulojen pieneneminen vuoden 2023 talousarvioon nähden 906 500 eurolla viimeisimmän elokuussa julkaistun ennusteen mukaan sekä henkilöstökulujen yleiskorotuksiin perustuva kustannusten nousu 7 % (vaikutus 642 900 eur).

Budjettialijäämän pienentämiseksi kunnanhallitus on päättänyt, että kaikkia toimialoja koskevan raamibudjetin. Raamibudjetin kokonaisuuden kannalta on jätetty mahdollisuus siihen, että raamin säästöosuuksia voidaan tarvittaessa budjetista vastaavan viranhaltijan ja kunnanjohtajan päätöksellä muokata toimialojen välillä, kunhan kokonaissäästötavoite saavutetaan koko kunnan osalta raamin mukaisesti. Teknisten palveluiden osalta raamin mukaiset ulkoiset nettokustannukset saisivat olla -2197 t€.

Teknisen toimen esimiehet ovat valmistelleet talousarvioesityksensä 2024. Talousarvioesitys sisältää teknisen lautakunnan toimintatuottoja 2 157 t€. Toimintakuluja budjettiesityksessä on 4 439 t€. Talousarvioluvuista puuttuvat vielä sisäiset erät. Vuosikatteeksi muodostuu -2282 t€, joka on 413 t€ vähemmän, kuin vuoden 2023 talousarvion vuosikate (-2 696 t€).

Vastuualueiden talousarvio esitykset ovat seuraavat:

Hallinto- ja lautakuntapalvelut

Toiminta jatkuu pääsääntöisesti entisen mukaisesti. PTS tehdään 2 kpl ja kiinteistöveroprojektia viedään eteenpäin suunnitellusti. Yksityistieavustuksia ei jaeta.

Rakennus- ja aluetekniikka

Sisältää kiinteistökeskuksen, aluetekniikan sekä liikuntapaikat. Ulkoisiin vuokriin on laskettu 7% korotus. Sisäisiä vuokria tullaan vielä tarkistamaan, kun ulkoiset kustannukset ovat selvillä. Sähkön hinta on laskettu merkittävästi alempana (189 t€), kuin edellisenä vuonna. Tilapäisten kuukausipalkkoja on vähennetty 23 t€.

Ruoka- ja puhtauspalvelut

Elintarvikkeiden määrärahasta on vähennetty 10000 €.

Vesihuoltolaitos

Ei merkittäviä muutoksia toimintaan. Veden ja jäteveden hintoja tullaan tarkistamaan viimeistään joulukuussa 2023. Talousarviossa huomioitu 5% korotus veden- ja jäteveden hintaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy teknisen toimen talousarvioesityksen vuodelle 2024 ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

________

Valmistelija

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointitoimen esimiehet ovat valmistelleet alustavan talousarvioesityksensä vuodelle 2024 ulkoisten menojen osalta.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastuualueiden esitykset kyseisten menojen osalta ovat esitetty liitteessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy vuoden 2023 alustavan talousarvioesityksen ulkoisten menojen osalta.

Päätös

Terttu-Liisa Lindholm saapui kokoukseen pykälän käsittelyn alkaessa klo 9.36.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Sari Tulla ja Marja-Terttu Koivula olivat kokouksessa asiantuntijoina ja poistuivat pykälän käsittelyn jälkeen klo 10.55.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntalain (410/2015) 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.6.2023 § 134 vahvistanut ohjeen talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2026 laatimiseksi. Tämän mukaisesti palvelualueet ovat valmistelleet talousarvioon 2024 lukuja tällä hetkellä tiedossa olevilla perusteilla. Talousarvion 1. käsittelyssä esitetään ensimmäisen laadintavaiheen laskelma koko kunnan osalta.

Talousarvion valmistelutyö jatkuu kunnanhallituksen jatkovalmisteluohjeiden mukaisesti. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus merkitsee talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja antaa ohjeet jatkovalmistelulle.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle.

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tekniset palvelut yhdessä muiden hallintokuntien kanssa on valmistellut investointiohjelman vuodelle 2024 ja suunnitelmavuosille 2025 ja 2026. Investointiohjelma on pöytäkirjan liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä investointiohjelman vuodelle 2024 ja suunnitelmavuosille 2025 ja 2026 sekä esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

______

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Teknisten palveluiden vastuualueiden esimiehet ovat valmistelleet talousarvion 2024 toiminnalliset tavoitteet. Tavoitteet on johdettu kuntastrategiasta ja ne ovat pöytäkirjan liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan toiminnalliset tavoitteet, ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

________

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Talousarvio 2024 käyttötalouden osalta sisältäen sisäiset erät. (Pöytäkirjan liitteenä).

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy talousarvion 2024 käyttätalousosan, joka sisältää myös sisäiset erät ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

________

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi
Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointitoimen vastuualueiden esimiehet ovat valmistelleet talousarvion 2024 toiminnalliset tavoitteet. Tavoitteet on johdettu kuntastrategiasta ja ne ovat esityslistan liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan toiminnalliset tavoitteet, ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Maisa Juntunen esitti, että liiteasiakirjan sivulla 3 oleva kappaleen kolme ehdollinen kirjaus Mörrimöykyn kolon lakkauttamisesta poistetaan kokonaan. Jouni Rossi, Terttu-Liisa Lindholm ja Kaija Koskinen kannattivat esitystä. 

Koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava esitys, suoritettiin äänestys. Pohjaesitystä kannattavat äänestävät JAA ja Maisa Juntusen esitystä kannattavat äänestävät EI.

JAA: Tero Marttinen
EI: Susanna Pirttiaho, Henna Albrecht, Maisa Juntunen, Kaija Koskinen, Terttu-Liisa Lindholm, Roope Pylvänäinen, Jouni Rossi.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä omalta osaltaan toiminnalliset tavoitteet muutoksella, että liiteasiakirjan sivulla 3 oleva kappaleen kolme ehdollinen kirjaus Mörrimöykyn kolon lakkauttamisesta poistetaan kokonaan, ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi
Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointitoimessa on jatkettu vuoden 2024 talousarvion valmistelua. Liitteinä ovat 10.11.2023 tilanteen mukainen talousarvioesitys vuodelle 2024 sekä osastoittaiset tuloslaskelmat.

Päätösehdotus

Esittelijä

Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedokseen talousarviovalmistelun tilanteen ja hyväksyy talousarvioesityksen lähetettäväksi edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Päätös

Eeva Blomberg, Joni Kääriäinen, Merja Mälkki, Sari Tulla, Kimmo Kainulainen ja Marja-Terttu Koivula osallistuivat pykälän käsittelyyn asiantuntijoina ja poistuivat kokouksesta klo 11.58.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pidettiin kokoustauko klo 12.00. Kokous jatkui klo 12.08.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.

Kuntalain 110 §:n mukaan talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Talousarviossa esitetyt toiminnalliset tavoitteet ovat valtuuston nähden sitovia. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi ja rahoitusosa.

Talousarvion 2024 hallintokuntien toiminnalliset tavoitteet on johdettu kuntastrategiasta. Talousarviokirja sisältää myös taloussuunnitelmavuodet 2025 ja 2026. Taloussuunnitelmavuosien luvuissa näkyy TE-25 uudistuksen vaikutukset. Myös sote-uudistuksen vaikutukset näkyvät vielä erityisesti valtionosuuksissa ja verotuloissa vuoden 2024 osalta.

Kunnan talousarvioesitys 2024 on -217 212 € alijäämäinen. Tulokseen on vaikuttanut yleisen kustannus- ja korkotason nousun ohella myös palkkakustannusten merkittävä nousu. Myös lakisääteisten varhaiskasvatuksen ja oppivelvollisuuden laajentumisen kustannukset vaikuttavat edelleen. Taloussuunnitelmavuosien verotulot ovat Kuntaliiton ennusteen mukaiset. Samoin valtionosuudet ovat Kuntaliiton ennusteita ja niihin sisältyy arvioidut tulevan TE-25 uudistuksen vaikutukset. Taloussuunnitelmavuodet täsmentyvät talousarviovuosina.

Toimintakatteeksi muodostuu -12 371 t€, jossa on vähennystä talousarvioon 2023 4 %.

Verotulokertymäksi vuodelle 2024 arvioidaan 12 185 t€%, joka pitää sisällään valtuuston vahvistaman tulosveroprosentin korotuksen 0,54 %-yks. sekä maapohjan korotetun veroprosentin (1,37 %) vaikutukset.   Verotuloennuste on 3 % pienempi kuin vuoden 2023 ennuste. 

Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän talousarviovuodelle 1 559 t€, mikä on 4 % vähemmän kuin vuoden 2023 ennuste. 

Vuosikatteeksi muodostuu 1 379 t€. Laskennallisten poistojen ja Ki Oy Kunnantalon osakkeiden alaskirjauksen  (yht. 1 597 t€j) älkeen tulokseksi muodostuu -217 212 t€ alijäämää. Osakkeiden alaskirjausta tehdään 200 t€.

Talousarvioesitys sisältää bruttoinvestointeja  1 783 t€, lainamääräksi arvioidaan talousarviovuoden lopussa 8 074 t€.

Liitteenä on talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025 ja 2026 sekä esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kunnanhalllitus valtuuttaa viranhaltijat tekemään talousarviokirjaan mahdollisesti tarvittavia teknisiä muutoksia.

 

Kunnanjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus hyväksyy ehdollisena liitteenä olevan talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025 ja 2026 sekä esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Valtiovarainministeriön perjantaina 17.11.2023 julkaiseman tiedotteen mukaan kuntien valtionosuuksiin on vuodelle 2024 tulossa merkittäviä lisäleikkauksia. Uusia kuntakohtaisia laskelmia ei ole kuitenkaan vielä toimitettu. Tämän johdosta talousarvio hyväksytään ehdollisena ja käsittelyä jatketaan siten, että talousarvion 2024 valmistelussa voidaan tarvittaessa huomioida valtionosuuksien lisäleikkaus. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa viranhaltijat tekemään talousarviokirjaan mahdollisesti tarvittavia teknisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tekniset palvelut on valmistellut yhdessä muiden hallintokuntien kanssa investointiohjelman talousarviodelle 2024 sekä taloussuunnitelmavuosille 2025 ja 2026. Ohjelman mukaisten nettoinvestointien arvo on 1 583 500 euroa. Investointiohjelma on osa talousarviota vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelmavuosille 2025 ja 2026.

Investointiohjelma on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy investointiohjelman talousarviovuodelle 2024 ja taloussuunnitelmavuosille 2025 ja 2026 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunta on vastaanottanut liitteenä olevan oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus käsittelee talousarvion käsittelyn yhteydessä käsiteltävää Koittilan ryhmäperhepäivähoitoa.Talousarviossa on edelleen määräraha ryhmäperhepäivähoidolle.  

Kunnahallitus jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta Kuntalain 136 § mukaisesti: päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Oikaisuvaatimus koskee talousarvion valmistelua, eikä asialla ole ollut valitusoikeutta talousarviokäsittelyn ollessa keskeneräinen.

Oikaisuvaatimus voidaan käsitellä mielipiteenä ja viedä kunnanvaltuustoon päätöksen oheismateeriaalina valtuutetuille tiedoksi.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnahallitus jättää oikaisuvaatimuksen käsittelemättä kuntalain 136 § mukaisesti. Oikaisuvaatimus koskee asian valmistelua, eikä asialla ole ollut valitusoikeutta talousarviokäsittelyn ollessa keskeneräinen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 20.11.2023 § 248 hyväksynyt ehdollisena talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025 ja 2026 ja esittänyt sitä edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Ehdollisuus on liittynyt siihen tietoon, että Valtiovarainministeriön perjantaina 17.11.2023 julkaiseman tiedotteen mukaan kuntien valtionosuuksiin on vuodelle 2024 tulossa merkittäviä lisäleikkauksia. Ehdollinen päätös on mahdollistanut jatkokäsittelyn siten, että valmistelussa voidaan huomioida valtionosuuksien lisäleikkaus kun ne saadaan tiedoksi.

Kuntaliiton 29.11.2023 päivittämän valtionosuuslaskelman mukaan Kangasniemen kunnan valtionosuuksiin on tullut seuraavat muutokset:

* vuoden 2024 valtionosuus pienenee 31 393 €

* taloussuunnitelmavuoden 2025 osalta valtionosuus pienenee 429 671 €

* taloussuunnitelmavuoden 2026 osalta valtionosuus pienenee 513 450 €.

Muutokset valtionosuusennusteisiin ovat tulleet talousarviokirjan laadinnan ja kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen.

Talousarviovuoden 2024 pienentyneen valtionosuuden johdosta tilikauden tulokseksi muodostuu -248 605 € alijäämää. Taloussuunnitelmavuosien valionosuusennustemuutokset on huomioitu talousarviokirjan taloussuunnitelmassataulukossa kappaleessa 6. Taloussuunnitelmavuosien ennusteet ovat suuntaa-antavia ja tarkentuvat talousariovuosina. Etenkin TE-25 uudistuksen vaikutukset ovat hankalasti ennustettavia tämänhetkisillä tiedoilla.

Liitteenä yllämainituilla muutoksilla korjattu talousarviokirja.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy talousarviokirjaan tehdyt muutokset ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 17.11.2023 päättänyt hyväksyä omalta osaltaan toiminnalliset tavoitteet muutoksella, että liiteasiakirjan sivulla 3 oleva kappaleen kolme ehdollinen kirjaus Mörrimöykyn kolon lakkauttamisesta poistetaan kokonaan, ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Kunnahallitus ei ole omissä käsitelyissään muuttanut talousarviota sivistys- ja hyvinvointitoimen käsitelyn mukaisesti, vaan talousarvion liite asiakirjassa on tekstiosa alkuperäisessä muodossaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että talousarviossa oleva ehtolauseke Koittilan ryhmäperhepäivähoidon jatkon osalta poistetaan. (Talousarvio 2024 liiteasiakirja s. 20)

Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se edellyttää, että sivistys- ja hyvinvointilautakunta tekee päätöksen Koittilan ryhmäperhepäivähoidon jatkosta ja muista vaihtoehtoisista hoitomuodoista sen jälkeen, kun hoitoon hakeutuvien lasten määrä on pääosin tiedossa. Hoitoa tarvitsevien lasten määrää tulee tarkastella 1.4.2024 mennessä hoitoon ilmoitettujen lasten perusteella.

 

 

 

 

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion 2024. 

 

Päätös

Kunnanhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin seuraavin muutoksin:

Yksityistieavustuksien budjetti asetetaan 60 000 euroon (Tekninen palvelulkeskus/ Kaavoitus ja maankäyttö 00050122/Yksityistiet 006002/tili 4744 Yksityisteiden kunnossapitoavustus) ja tekninen lautakunta päivittää 2024 aikana yksityistieavustusten jakoperusteet ajantasaiseksi jotta kunnan käytettävissä oleva budjetti saadaan kohdistettua parhaalla mahdollisella tavalla. Päivitetyt jakoperusteet otetaan käyttöön vuoden 2025 yksityistieavustuksia jaettaessa.

Äänestystulokset

  • Kyllä 17 kpl 63%

    Tuula Vornanen, Kaija Koskinen, Arja-Liisa Kuparinen, Pasi Hänninen, Roope Pylvänäinen, Tapani Nykänen, Mika Ollikainen, Sulo Hämäläinen, Simo Hokkanen, Kari Luukkainen, Mikko Hokkanen, Tero Lahikainen, Marja-Leena Laitinen, Jaana Laukkarinen, Ilkka Tanttu, Maisa Juntunen, Kerttu Ossi

  • Ei 9 kpl 33%

    Tapio Viljanen, Eetu Lahikainen, Juha Liukkonen, Tuomo Janhunen, Terttu-Liisa Lindholm, Henna Albrecht, Susanna Pirttiaho, Tero Marttinen, Tommi Vehmala

  • Tyhjä 1 kpl 4%

    Sirpa Sappinen

  • Kyllä 6 kpl 22%

    Tapio Viljanen, Arja-Liisa Kuparinen, Tuula Vornanen, Sulo Hämäläinen, Sirpa Sappinen, Tapani Nykänen

  • Ei 21 kpl 78%

    Juha Liukkonen, Eetu Lahikainen, Tommi Vehmala, Tero Lahikainen, Terttu-Liisa Lindholm, Roope Pylvänäinen, Ilkka Tanttu, Simo Hokkanen, Susanna Pirttiaho, Marja-Leena Laitinen, Henna Albrecht, Mikko Hokkanen, Mika Ollikainen, Tuomo Janhunen, Jaana Laukkarinen, Kari Luukkainen, Tero Marttinen, Pasi Hänninen, Maisa Juntunen, Kaija Koskinen, Kerttu Ossi

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy investointiohjelman talousarviovuodelle 2024 ja taloussuunnitelmavuosille 2025 ja 2026 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2025 ja 2026.

Vuoden 2024 talousarvio on - 308 605 euroa alijäämäinen. Kunnanvaltuuston hyväksymän säästöohjelman tuloksena saatiin toimintakatteeseen 553 720 euroa säästöä.

Talousarviokirja on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

YTR merkitsee talousarvion 2024 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.