Tekninen lautakunta, kokous 16.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Poikkeamislupahakemus / 213-429-1-8

KNGDno-2023-575

Valmistelija

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tilalle 213-429-1-18 haetaan poikkeamislupaa olemassa olevan saunarakennuksen laajentamiseksi. Laajennus saunaan on jo toteutettu. Alueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista kaavaa. Poikkeamislupa vaaditaan, kun olemassa olevaan saunarakennukseen tehdään vähäistä suurempi laajennus. Lisäksi rakennus sijaitsee n. 12 metrin etäisyydellä rantaviivasta, tämä vaatii myös poikkeamisluvan. Nykyisen saunarakennuksen koko on n. 16 k-m2 ja laajennusosan koko on n. 20 k-m2. Saunan kerrosala ylittää rakennusjärjestyksen saunan enimmäiskerrosalan (35 k-m2) 1 k-m2. Rakennusjärjestys edellyttää saunan rantaviivaetäisyydeksi 25 m.  Rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus ei tällä laajennuksella ylity.

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta.

Poikkeamisen edellytyksenä on MRL 171 §:n mukaan, että hanke ei saa:

1. Aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

2. Vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.

3. Vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

4. Johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Poikkeamisen edellytyksenä on MRL:n mukaan myös se, että hakemuksen tueksi on esitetty erityisiä syitä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta myöntää poikkeamisluvan hakemuksen mukaisesti ehdolla, että suunnitelmassa esitetty nukkumatila (makuuhuone) tulee muuttaa saunomista palvelevaksi tilaksi (pesuhuone/pukuhuone).

Perustelut:

Hakemuksen kohteena oleva tila on olemassa oleva rakennuspaikka.

Suunnitelman mukainen rakennus on luokiteltava käyttötarkoitukseltaan lomarakennukseksi ei saunaksi. Rakennusjärjestyksen mukaisesti rakennuksen kerrosalasta tulee olla vähintään yksi kolmannes saunomista palvelevia tiloja.

Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei johda merkittävään rakentamiseen eikä myöskään aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Hakemuksen tueksi on esitetty MRL:n edellyttämiä erityisiä syitä.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeen.

Tämä päätös on voimassa yhden vuoden päätöksen antopäivästä lukien, jonka kuluessa on haettava tätä poikkeamislupaa vastaavaa rakennuslupaa rakennusvalvontaviranomaiselta.

Suoritemaksu 500 € (lasku lähetään myöhemmin).

Sovelletut oikeusohjeet:

- MRL 72 §
- MRL 171 §
- MRL 173 – 174 §:t
- Rakennusjärjestys, kohdat 5.1 ja 12.1.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

__________

Tiedoksi

Hakija, ELY-keskus

Muutoksenhaku

Valitusosoitus teknisen lautakunnan poikkeamislupapäätöksestä hallinto-oikeuteen

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. (MRL 193 §).

Valitusoikeus on

* viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla,
* sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös olennaisesti vaikuttaa,
* sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa,
* sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa,
* kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa,
* toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristösuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen,
* viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen antopäivästä. Antopäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Itä-Suomen hallinto-oikeus
Minna Canthin katu 64, PL 1744
70101 KUOPIO
puh: 029 56 42500
fax: 029 56 42501
ita-suomi.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma - pe 8.00 - 16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

• päätös, johon haetaan muutosta
• miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
• perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

• päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
• todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
• asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.