Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 27.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 100 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen tarkistaminen 1.1.2023 alkaen

KNGDno-2019-513

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä. Esikoululaisilla on siis oikeus varhaiskasvatuslain mukaiseen täydentävään varhaiskasvatukseen. Täydentävässä varhaiskasvatuksessa asiakasmaksut, ryhmäkoot ja hoitajien pätevyydet määrittelee varhaiskasvatuslaki. Kangasniemellä esikoululaiset ovat lukuvuonna 2018-2019 osallistuneet koululaisten iltapäivätoimintaan. Tarkoituksena on siirtyä tarjoamaan täydentävää varhaiskasvatusta 8.8.2019 alkaen. Asiakasmaksut on korjattu varhaiskasvatuslain mukaisiksi jo 9.8.2018 alkaen. Koulutoimi on järjestänyt koululaisten iltapäivätoimintaa kirkonkylällä ja kyläkouluilla lv. 2017-2018 ja 2018-2019. Kalliolan päiväkoti on järjestänyt vuorohoitoa tarpeen mukaan myös koululaisille. Kyläkouluilla 1.-2.-luokkalaisten toiminnan tarve on vähäistä, minkä vuoksi se olisi järkevää yhdistää varhaiskasvatuksen toimintaan.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että esikoululaisten täydentävä varhaiskasvatus järjestetään 9.8.2019 alkaen seuraavasti: Huoltajat hakevat esikoululaiselle täydentävän varhaiskasvatuksen paikkaa tekemällä hakemuksen eDaisyn kautta. Esikoululaisten täydentävän varhaiskasvatuksen ryhmässä huomioidaan varhaiskasvatuslain määrittelemät asiakasmaksut, ryhmäkoko sekä henkilöstön kelpoisuus. Toiminta on hallinnollisesti varhaiskasvatuksen järjestämää. Kirkonkylällä täydentävää varhaiskasvatusta järjestetään Kalliolan koululla ja/tai Kalliolan päiväkodilla (aamu-, ilta- ja viikonloppu). Kyläkouluilla esikoululaisten täydentävää varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen yksiköissä Vuojalahden päiväkodissa ja Koittilan ryhmäperhepäivähoidossa (Mörrimöykyn kolo).

Koululaisten iltapäivätoiminta ja vuorohoidon osalta Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että toiminta järjestetään 9.8.2019 alkaen seuraavasti: Kirkonkylällä 1. ja 2. –luokkalaisten iltapäivätoimintaa järjestää koulutoimi, käytössä on Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päättämä asiakasmaksu, ja haku tapahtuu koulutoimen järjestämänä. Kyläkouluilla 1. ja 2. -luokkalaisten iltapäivätoimintaa järjestetään varhaiskasvatuksen yksiköissä Vuojalahden päiväkodissa ja Koittilan ryhmäperhepäivähoidossa (Mörrimöykyn kolo). Kyläkouluilla 1. ja 2.-luokkalaisille haetaan iltapäivätoimintapaikkaa varhaiskasvatuksesta eDaisyn kautta. Toiminnasta peritään varhaiskasvatuslain määrittelemät asiakasmaksut. 1. ja 2. -luokkalaisten vuorohoidon järjestää Kalliolan päiväkoti, haku tapahtuu eDaisyn kautta.

Päätös

Maisa Juntunen esitti, että hinnoittelu käsitellään uudelleen, jotta yhdenvertaisuus toteutuu. Ehdotusta ei kannatettu.

Päätösehdotus hyväksyttiin lisäyksellä, että iltapäivätoiminnan asiakasmaksut/hinnoittelu käsitellään seuraavassa kokouksessa.

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsitteli edellisessä kokouksessaan 17.4.2019 koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämistä. Toiminnasta perittäviä asiakasmaksuja päätettiin tarkastella seuraavassa kokouksessa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että 9.8.2019 alkaen kirkonkylällä koulutoimen järjestämästä iltapäivätoiminnasta perittävä asiakasmaksu on 100 € kuukaudessa, jos oppilas osallistuu toimintaan vähintään 11 koulupäivänä kuukaudessa. Maksu on 50 € kuukaudessa, jos oppilas osallistuu toimintaan 5 - 10 koulupäivänä kuukaudessa. Maksu on 10 € päivältä, mikäli oppilas osallistuu toimintaan alle viitenä päivänä kuukaudessa. Laskutus tapahtuu kuukausittain.

Maksusta on mahdollista saada vapautusta, mikäli perheen taloudelliset, huollolliset ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.  Maksuvapautusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella ja hakemus osoitetaan sivistys- ja hyvinvointijohtajalle.

Maksusta peritään vain puolet kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta.

Kyläkouluilla iltapäivätoimintaa järjestetään 9.8.2019 alkaen varhaiskasvatuksen yksiköissä Vuojalahden päiväkodissa ja Koittilan ryhmäperhepäivähoidossa (Mörrimöykyn kolo). Kyläkouluilla peruskoulun oppilaille haetaan iltapäivätoimintapaikkaa varhaiskasvatuksesta eDaisyn kautta. Toiminnasta peritään varhaiskasvatuslain määrittelemät asiakasmaksut.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Osmo Polas, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kangasniemen kunnan koululaisten iltapäivätoiminnan asiakasmaksut on tarkistettu viimeksi vuonna 2019. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta (17.05.2019 § 42) määritteli tuolloin asiakasmaksut Kalliolan koulun 1.–2.-luokkalaisten iltapäivätoimintaan. Koulutoimen järjestämät asiakasmaksut määräytyvät kiinteästi käytettyjen toimintapäivien mukaan 10 € – 100 € ja huoltaja voi hakea maksuhuojennusta tai -vapautusta vapaamuotoisella hakemuksella. Lisäksi päätettiin, että kyläkouluilla, joissa koululaisten iltapäivätoimintaa järjestetään varhaiskasvatuksen yksiköissä, toiminnasta peritään varhaiskasvatuslain määrittelemät asiakasmaksut. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määräytyy näin ollen perhekoon ja tulotietojen mukaan, jolloin maksu voi olla 0 € – 114 €.

Yhdenvertaisuuden vuoksi maksuja on syytä tarkistaa siten, että maksut ovat samat kirkonkylässä ja kyläkouluilla tapahtuvassa iltapäivätoiminnassa. Yhdenvertaisuuslain (30.12.2014/1325 5 §) mukaan viranomaisen on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi.

Huoltajille on aiheuttanut epäselvyyttä se, että Kalliolan koulun 1.–2.-luokkalaisten aamupäivätoimintapaikkaa haetaan varhaiskasvatuksesta ja iltapäivätoimintaa koulutoimesta. Lisäksi perhe saa kuukausittain kaksi laskua, joista toinen tulee aamupäivätoiminnasta varhaiskasvatuslain mukaisin perustein ja toinen iltapäivätoiminnasta kiinteänä maksuna. Selvyyden vuoksi on hyvä hinnoitella aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut siten, että perhe saa toiminnasta vain yhden laskun. Toimintamaksun määrittelyssä tulee noudattaa sitä lakia, jonka perusteella palvelu järjestetään.

Perusopetuslain (21.8.1998/628 48 c §) mukaan kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa. Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan. Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Maksusta peritään vain puolet myös silloin, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja. (PoL 21.8.1998/628 48 c §.)

Kustannusten nousun vuoksi maksujen määrää on syytä tarkistaa yhdenmukaistamisen yhteydessä. Kangasniemen kunnan laskutusohjeen mukaan pienin laskutettava summa on 15 €, joten alin maksu 10 €/pv poistetaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Osmo Polas, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että 1.1.2024 alkaen

1) Koittilan ja Vuojalahden koulujen 1.–2.-luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta peritään yhdenmukaiset maksut Kalliolan koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan kanssa.

2) asiakasmaksuja tarkistetaan siten, että kaksi alinta maksuluokkaa yhdistetään ja hinta nostetaan 55 €/kk. Lisäksi toiminnassa yli 11 päivää olevien lasten maksu jaetaan käytetyn tuntimäärän mukaan siten, että jos lapsi on toiminnassa korkeintaan 3 tuntia päivässä, maksu on 100 €/kk ja jos lapsi on toiminnassa yli 3 tuntia päivässä, maksu on 110 €/kk.

Vanha peruste 9.8.2019 alkaen

Vanha hinta

Uusi peruste 1.1.2024 alkaen

Uusi hinta

1–4 pv/kk

10 €/pv

-

-

5–10 pv/kk

50 €

toiminnassa 1–10 pv / kk

 55 €/kk riippumatta tuntimäärästä

11 päivää tai yli / kk

100 €

toiminnassa 11 pv tai yli / kk, max 3 h/pv

100 €/kk

 

 

toiminnassa 11 pv tai yli / kk, yli 3 h/pv

110 €/kk

3) asiakasmaksuja koskevat seuraavat lisäehdot:

- Aamu- ja iltapäivätoimintapaikkaa hakiessaan huoltaja ilmoittaa toiminta-ajan tarpeen, jonka mukainen maksu peritään kuukausittain, ellei huoltaja tee muutosilmoitusta. Tuntimäärä sisältää sekä aamu- että iltapäivätoiminnan.
- Maksu peritään jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan.
- Muutosilmoituksella huoltajan täytyy ilmoittaa toiminta-ajan tarpeen muutoksesta sekä muista muutoksista.
- Sopimuksen irtisanomisaika on 1 kuukausi. Maksu laskutetaan irtisanomispäivän kuukaudelta ja sitä seuraavalta kuukaudelta.
- Mikäli myönnettyä paikkaa ei käytetä / peruta elokuun loppuun mennessä, peritään huoltajalta yhden kuukauden toimintamaksu. Toimintamaksujen maksuvelvoite alkaa heti lukuvuoden alusta alkaen.
- Iltapäivätoiminnan maksut ovat perintä- ja ulosottokelpoisia.

Poikkeukset kuukausimaksuun:
- Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa ei järjestetä yli 10 päivää kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta (kesäkuulle ajoittuvista päivistä ei peritä maksua).
- Jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- tai iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä, maksusta peritään puolet.
- Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä.
- Sairaudesta johtuvasta poissaolosta on toimitettava todistus iltapäivätoiminnan vastuuohjaajalle.
- Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksua peritään puolet kuukausimaksusta.
- Maksun määräämisessä otetaan huomioon saman perheen lapsia koskeva alennus eli iltapäivätoiminnan maksuista myönnetään sisaralennus siten, että saman perheen muista toiminnassa mukana olevista lapsista peritään maksut puolitettuina.

4) maksuvapautusten ja -huojennusten osalta noudatetaan seuraavia ohjeita:

Iltapäivätoiminta on maksutonta toimeentulotukiasiakkaille sekä lastensuojelu- ja sosiaalityöntekijän tai koulukuraattorin lausunnon perusteella.

Pienituloisten perheiden osalta toimintamaksu puolitetaan. Asiakasperheen pienituloisuuden määrittelyssä käytetään kulloinkin voimassa olevia varhaiskasvatuslain mukaisia tulorajoja. Iltapäivätoimintamaksun puolittamista voi hakea, jos perheen yhteenlasketut bruttotulot eivät ylitä perheen koon mukaisesti määriteltyjä enimmäisbruttotuloja.

Maksun puolittamiseen oikeuttavat bruttotulorajat (Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1.3.2023 alkaen)

2 hengen perheessä tuloraja on 3874 euroa
3 hengen perheessä tuloraja on 4998 euroa
4 hengen perheessä tuloraja on 5675 euroa
5 hengen perheessä tuloraja on 6353 euroa
6 hengen perheessä tuloraja on 7028 euroa

Jos perheen koko on suurempi kuin 6 henkilöä, korotetaan tulorajaa 262 euroa jokaisesta alaikäisestä lapsesta.

Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain alaista, jonka vuoksi tulorekisteriä ei voida käyttää tulojen tarkistamiseen. Tulotiedot on toimitettava hakemuksen liitteenä tai maksuhuojennusta käsittelevälle sivistys- ja hyvinvointijohtajalle.

Maksualennusta tai maksusta vapautumista haetaan erillisellä sähköisellä hakemuksella.

Jos maksupäätös ei ehdi hakemuksen jättämisen kuukaudesta perittävään toimintamaksuun, hyvitetään alennus seuraavien maksujen yhteydessä. Iltapäivätoimintalasku lähetetään sille huoltajalle, jolle maksupäätös tehdään ja jonka luona oppilas on kirjoilla. Laskua ei voi jakaa huoltajien kesken.

Perheellä on mahdollisuus hakea iltapäivätoimintamaksusta vapauttamista niiltä kuukausilta, joilta perhe saa toimeentulotukea. Vapautusta voidaan myöntää myös lastensuojelun tai sosiaalityöntekijän sekä koulukuraattorin puoltavan lausunnon perusteella. Vanhemmat toimittavat tuloselvityshakemuksen sivistys- ja hyvinvointijohtajalle ja lastensuojelu/sosiaalityöntekijä toimittaa oman lausunnon erikseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Iltapäivätoiminnassa olevien lasten huoltajat, alakoulujen rehtori, varhaiskasvatuksen johtaja, oppilashuoltoryhmä, Eloisan sosiaalityö ja lastensuojelu, hanke- ja talouspäällikkö, palvelusuunnittelija, sivistystoimen toimistosihteeri