Tarkastuslautakunta, kokous 31.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Valmistelija

  • Jarmo Raati, jarmo.raati@bdo.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Hallintosäännön 123 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

Hallintosäännön 124 §:n mukaan kutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Hallintolaki luku 8

§ 50 Asiavirheen korjaaminen

Viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe

Tarkastuslautakunnan kokouksessa 23.5.2023 on tapahtunut menettelytapavirhe. Tosiasiallinen virhe on syntynyt, kun tarkastuslautakunnan kokoonpanoon kuulumaton henkilö on osallistunut varajäsenenä kokoukseen.

§ 52 Asiavirheen korjaaminen edellyttää, että asia käsitellään uudelleen ja asiassa annetaan uusi päätös.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pasi Hänninen, pacinsivusto@hotmail.com

Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.