Kunnanvaltuusto, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Ilmoitusasiat

Kuvaus

Kunnanvaltuustolle tuodaan mahdolliset ilmoitusasiat tiedoksi kokouksessa.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

Päätös

Kunnanvaltuustolle tuotiin ilmoitusasiana Koittlian kylän vuoden kylän palkinto:

Etelä-Savon maakuntaliitto nimesi Koittilan Etelä-Savon Vuoden kyläksi vuonna 2022 Järvi-Suomen kylät ry:n esityksestä.

Koittila on Etelä-Savon maakunnassa Kangasniemellä sijaitseva pieni ja sisukas kylä: asukkaita on vain 190.

Valintaraadin ja Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Jari Koskisen mukaan valinnan tekeminen ole koskaan helppoa, mutta Koittilan kohdalla vaikutuksen teki pienestä kylästä monin tavoin välittyvä yhteishenki.

– Kylä on pieni ja siellä on kuitenkin toimiva kyläkoulu, jossa on 30 oppilasta. Se on hieno voimannäyte siitä, että pienelläkin kylällä pystyy olemaan koulu, joka toimii. Se on upea juttu, Koskinen kommentoi.

Koskisen mukaan Koittilan kylä on mainio esimerkki pienestä yhteisöstä, jolla on yhteisiä kohtaamispaikkoja kyläläisille ja loma-asukkaille.

Yhteisöllisyydellä on kylässä myös pitkät perinteet. Talvisin kyläläiset kokoontuvat koululla pidettävälle kyläkahvilalle ja kesäisin kohtaamispaikaksi aukeaa jo 27 vuoden ajan talkoovoimin pidetty pubi.

Suomen Vuoden Kylä valitaan edellisen vuoden maakunnallisten vuoden kylien joukosta. Suomen Vuoden Kylä on valittu vuodesta 1985.