Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 63 Tilinpäätös 2022

KNGDno-2023-62

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös käsittää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, joita koskien tarpeelliset tiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä myös konsernitilinpäätös. Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen se on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien ja tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen tilinpäätös saatetaan valtuuston käsiteltäväksi.

Toimintakertomuksessa on kuntalain 115 §:n mukaan esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

Kunnan vuoden 2022 tilinpäätös on 18 750,43 euroa ylijäämäinen. Vuoden 2022 tilinpäätöksen jälkeen kunnan taseessa on kertynyttä ylijäämää 8 634 979,37 euroa. Kuntakonsernin tulokseksi muodostui -650 571,60 euroa alijäämää ja konsernin taseessa on tilinpäätöksen 2022 jälkeen kertynyttä ylijäämää 250 900,79 euroa.

Kunnan ulkoiset toimintuotot olivat 4 423 747,23 euroa, mikä on 1 363 792,64 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Toimintakulut olivat 44 578 889,87 euroa. Toimintakulut kasvoivat 2 757 429,44 euroa verrattuna vuoteen 2021. Kokonaisverotulot olivat 21 570 578,66 euroa. Valtionosuuksia kertyi 19 852 613,00 euroa. Vuosikatteeksi muodostui 1 525 396,64 euroa. Kunnan nettoinvestointimenot vuonna 2022 olivat 835 307 euroa.
Kunnan lainakanta tilikauden lopussa oli  12,9 miljoonaa euroa, mikä oli 2 505 euroa/asukas. Vastaavasti kuntakonsernissa lainaa oli yhteensä 21,7 miljoonaa euroa, mikä on 4 210 euroa/asukas.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus

1. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2022 ylijäämä 18 750,43 euroa siirretään omaan pääomaan tilikauden yli- ja alijäämätilille

2. allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi

3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelujen jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi

4. valtuuttaa viranhaltijat tekemään tarvittaessa teknisiä muutoksia ennen kunnanvaltuuston käsittelyä ilman, että siitä kunnanhallituksen tarvitsee erikseen päättää.

Päätös

Johtoryhmä osallistui asiantuntijoina asian esittelyyn.

Päätösehdotus hyväksyttiin.