Keskusvaalilautakunta, kokous 25.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Vaalitoimikunnan nimeäminen eduskuntavaaleissa 2023

KNGDno-2022-253

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vaalilain (714/1998) 15§ mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Kangasniemellä vaalitoimikunta on huolehtinut lisäksi kotiäänestyksistä.

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

Vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus asettaa eduskuntavaalien 2023 Kangasniemen kunnan vaalitoimikuntaan 3 henkilöä, joista nimetään puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 3 varahenkilöä läsnäolojärjestyksessä. 

Päätös

Kunnanhallitus asetti eduskuntavaalien 2023 Kangasniemen kunnan vaalitoimikuntaan seuraavat jäsenet:

Puukari Päivi, pj
Spännäri Irene
Kemppi Aila

Kunnanhallitus valtuutti keskusvaalilautakunnan valitsemaan tarvittaessa varajäsenet vaalitoimikuntaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Taru Juntunen, juntutar266@gmail.com

Keskusvaalilautakunta merkitsee vaalitoimikunnan kokoonpanon tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi ja todettiin, että mahdolliset varajäsenet nimetään tarvittaessa erillisessä kokouksessa.