Kunnanhallitus, kokous 16.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Vilma ja Eino Hokkasen rahastosta maksettavat stipendit lukukaudelle 2022-2023

KNGDno-2022-394

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vilma ja Eino Hokkanen ovat jättäneet kunnalle testamentin. Alkuperäinen testamentti on päivätty 27.12.1969 ja sitä on täydennetty 29.12.1998. Testamentin mukaisesti rahaston korot ja muut omaisuuden tuotot jaetaan apurahoina työelämän aloille suuntautuville ammattikoulussa opiskeleville vähävaraisille kangasniemeläisille oppilaille. Kunnanhallitus on kokouksessaan 21.6.1999 päättänyt vastaanottaa testamentin varat ja perustanut Vilma ja Eino Hokkasen rahaston.

Kunnanhallitus on perustanut työryhmän testamenttirahastojen uudistukseen, mutta päätös on hallinnollisesti valituksen johdosta kesken. testamenttivaroihin kuuluvan Ropulan tilan metsänhakkuutulot olivat toukokuussa 2022 yhteensä 15795,89  euroa, joten alkuperäisen ja voimassaolevan hallituksen päätöksen mukaisesti testamenttirahastosta voidaan jakaa valituksesta huolimatta avustusta lukuvuodelle 2022-2023. Haku on tarkoitus toteuttaa yhdessä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan hallinnoiman Martta Partti rahaston kanssa, jotta säästetään ilmoituskustannuksissa. Lisäksi yhteishaun toivotaan tuovan enemmän hakemuksia kuin aikaisempina vuosina.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus käynnistää Vilma ja Eino Hokkasen stipendien haun. Hakuaika on 20.10.–30.11.2022 ja päätös stipendien jaosta tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi joulukuun kokoukseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vilma ja Eino Hokkanen ovat jättäneet kunnalle testamentin. Alkuperäinen testamentti on päivätty 27.12.1969 ja sitä on täydennetty 29.12.1998. Testamentin mukaisesti rahaston korot ja muut omaisuuden tuotot jaetaan apurahoina työelämän aloille suuntautuville ammattikoulussa opiskeleville vähävaraisille kangasniemeläisille oppilaille. Kunnanhallitus on kokouksessaan 21.6.1999 päättänyt vastaanottaa testamentin varat ja perustanut Vilma ja Eino Hokkasen rahaston. Testamentin mukaisesti rahaston korot ja muut omaisuuden tuotot on jaettu vuosittain stipendeinä työelämän aloille suuntautuville eri ammattioppilaitoksissa opiskeleville vähävaraisille kangasniemeläisille oppilaille. Alkuperäisen testamenttimääräys ammattikoulusta on laajennettu kattamaan kaikki ammatillisiin opintoihin suuntavaat opinnot, huomioiden testamentin määräykset. Hakemuksissa on pyydetty hakijoita toimittamaan selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta. 

Vuonna 2022 vuosittaisten korkotulojen lisäksi Ropulan tilalta on saatu metsänhakkuutuloja toukokuussa 2022 yhteensä 15 795,89  euroa. Koska testamenttirahastouudistus on hallinnollisesti kesken päätöksestä tulleen hallintovalituksen johdosta, esityksenä on, että tuotto jaetaan seuraavan kolmen vuoden aikana noin 5000 euroa/vuosi hakijamäärästä riippuen.

Stipendit lukuvuodelle 2022-2023 ovat olleet haettavana ja niitä haki hakuajan päättymiseen 30.11.2022 mennessä viisi kangasniemeläistä ammatilliseen tutkintoon tähtäävää opiskelijaa, joista yksi on perunut hakemuksen. Hakemusten valmistelun yhteydessä todettiin, että kaikki hakemukset olivat annettujen tietojen osalta puutteelliset ja päädyttiin siihen, että kaikille lähetettiin kirjeitse lisäselvityspyyntö ja sen takarajaan mennessä 9.1.2023 saatiin tarvittavat lisäselvitykset kaikilta neljältä hakijalta. Liitteenä on kooste stipendejä hakeneista ja esitys stipendien jaosta. Esityksenä on, että 5000 euroa jaetaan liitteen mukaisesti. Esityksessä on huomioitu tilastoskuksen pienituloisuuden rajat ja huomioitu opintososiaaliset edut. Esitys esitellään tarkemmin kokouksessa.

Liite on salassapidettävä JulkL 24 § kohdan 23 mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää stipendin myöntämisestä erillisen liitteen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Hakijat, pääkirjanpitäjä