Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 16.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 138 Martta Partin testamenttirahaston opintoavustukset saadusta omaisuudesta 2022–2023

KNGDno-2022-384

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kangasniemen kunta on saanut Martta Partin 12.10.1989 tekemän testamentin perusteella omaisuutta käytettäväksi alla esitetyllä tavalla:

Korkein hallinto-oikeus päätti 26.8.1993 (T2957/93): "Martta Partin testamentin mukaan joka vuosi omaisuuden vuotuinen tuotto ja 10 % pääomasta on käytettävä vähävaraisten koululaisten ja opiskelijoiden taloudelliseen tukemiseen kunnanhallituksen parhaaksi katsomalla tavalla."

Kunnanvaltuusto siirsi 29.7.1993 §:ssä 74 testamentin käyttöä koskevan toimivallan sivistyslautakunnalle. Opintoavustuksen voimassa olevat jakoperusteet ovat 2.10.2006 kunnanhallituksen hyväksymät. Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa myös sittemmin, mutta uudet päätökset eivät ole vielä lainvoimaisia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta julistaa lukuvuotta 2022–2023 koskevat Martta Partin testamentin perusteella jaettavat opintoavustukset haettavaksi. Hakuaika on 20.10.–30.11.2022, ja jaettava summa on 1256,35 €. Avustuksia myönnettäessä vuonna 2006 vahvistettuja tulorajoja on perusteltua tarkastella elinkustannusindeksiin suhteutettuna.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kangasniemen kunta sai Martta Partin 12.10.1989 tekemän testamentin perusteella omaisuutta käytettäväksi seuraavana kuvatulla tavalla:

Korkein hallinto-oikeus päätti 26.8.1993 (T2957/93): "Martta Partin testamentin mukaan joka vuosi omaisuuden vuotuinen tuotto ja 10 % pääomasta on käytettävä vähävaraisten koululaisten ja opiskelijoiden taloudelliseen tukemiseen kunnanhallituksen parhaaksi katsomalla tavalla."

Kunnanvaltuusto siirsi 29.7.1993 §:ssä 74 testamentin käyttöä koskevan toimivallan sivistyslautakunnalle. Opintoavustuksen jakoperusteet ovat kunnanhallituksen hyväksymät, viimeksi 2.10.2006.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta julisti testamentin mukaisen taloudellisen tuen haettavaksi 14.10.2022. Hakuaika oli 20.10.–30.11.2022. Tästä ilmoitettiin kunnan nettisivuilla ja Kangasniemen Kunnallislehdessä. Hakemuksen on voinut tehdä sähköisellä lomakkeella tai kouluilla, kirjastossa sekä asiointipisteessä saatavilla olleilla hakulomakkeilla.

Määräaikaan mennessä tuli 13 hakemusta.

Kirjanpidosta saadun tiedon mukaan jaettavana 2022 on 1.256,35 €. Koska opintoavustusten jakoperusteet ovat vuodelta 2006, niissä esitettyjä tulorajoja on perusteltua tarkastella suhteessa elinkustannusindeksiin avustushakemuksia käsiteltäessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta myöntää opintoavustukset salaisen liitteen nro 1 mukaisesti.

Tiedoksi

hakijat, pääkirjanpitäjä, palvelusuunnittleija