Yhteistyöryhmä, kokous 22.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 49 Yhteistoimintamenettelyt kuntouttavan työtoiminnan henkilöstön siirtosopimuksen osalta liikkeen luovuttavissa organisaatioissa 

KNGDno-2021-513

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Henkilöstötietojen luovuttaminen hyvinvointialueen valmistelua varten edellyttää yhteistoimintamenettelyä. Voimaanpanolain 13 § mukaan hyvinvointialueen viranomaisilla on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada hyvinvointialueen alueen kunnilta, yhteistoiminta-alueilta, sairaanhoitopiiriltä, erityishuoltopiiriltä ja pelastuslaitokselta hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelun edellyttämät välttämättömät tiedot.

Lain nojalla hyvinvointialueille siirtyvästä henkilöstöstä kerätään ja luovutetaan tiedot. Tietoja tarvitaan muun muassa hyvinvointialueen talous- ja henkilöstösuunnittelua varten. Kunnan ja kuntayhtymän on luovutettava laissa tarkoitetut tiedot hyvinvointialueelle sähköisessä muodossa. Hyvinvointialueen on sovittava kunnan ja kuntayhtymän kanssa tarkemmin siitä, miten luovutus toteutetaan.

Kunnissa, kuntayhtymissä ja hyvinvointialueilla noudatetaan lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta (449/2007). Sote-uudistuksessa on kyse sekä henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavasta palvelutuotannon muutoksesta (4 §) että liikkeen luovutuksesta (11 §). Tässä vaiheessa tulee luovuttavien organisaatioiden käydä lain edellyttämä yt-menettely, jossa käsitellään hyvinvointialueen valmistelussa käytettävien henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista.
Yhteistoimintamenettelyssä annetaan lisäksi ennakkotietoa kyseisten henkilöiden siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen. Varsinaiset liikkeen luovutukseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käydään kuitenkin vasta vuonna 2022.

Hyvään henkilöstöpolitiikkaan kuuluu, että lain mukaisen edustuksellisen yt-menettelyn lisäksi tietojen luovutuksen piirissä olevalle henkilöstölle on tiedotettu asiasta sekä työyhteisö- että yksilötasolla.

Kangasniemen kunnassa on nyt hyvinvointialueelle siirtävä henkilöstö siirtynyt vuoden 2017 alusta Essote kuntayhtymään. Tukipalveluiden osalta kunnassa on kartoitettu, onko hyvinvointialueen perustamisen myötä kunnassa edelleen henkilöstöä, joiden työpanoksesta yli 50 prosenttia kuuluu tulevan hyvinvointialueen piiriin. Koska esim. kiinteistönhuollossa kunnan omistamien sote-kiinteistöjen huollosta vastaavat eivät siirry hyvinvointialueelle, ei kunnassa ole nykyisten voimassaolevien lakien mukaisesti hyvinvointialueelle siirtyvää henkilöstöä.

Lainsäädäntö työllisyydenhoidon siirtymisestä kuntien vastuulle on kesken. Tässä vaiheessa on siis vielä epävarmuuksia siirtyvästä henkilöstöstä (mm. maahanmuutto/kotouttaminen, työllisyyden hoito, hyte sekä tukipalveluhenkilöstö) ja nyt ensi vaiheessa tehdäänkin arviota siirtyvästä henkilöstöstä. Myös tältä osin kunnassa on tehty kartoitus siirtyvästä henkilöstöstä. Lainsäädännön valmistelussa on lisäksi noussut esiin kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen ja sen siirtäminen hyvinvointialueiden hoidettavaksi. Jos lainsäädäntö tulee jatkossa estämään kunnilta kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen, Kangasniemen kunnan osalta nyt pyydettyjen henkilötietojen luovuttamisen osalta YT-menettely koskee yhtä henkilötyövuotta. Muilta osin tämänhetkisten tietojen pohjalta ei Kangasniemen kunnan osalta tule siirtymään henkilöstöä hyvinvointialueelle.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

YTR merkitsee tiedoksi, että henkilöstötietojen luovuttaminen hyvinvointialueen valmistelua varten edellyttää yhteistoimintamenettelyä. YTR toteaa, että se edustuksellisena yhteistoimintaelimenä on käsitellyt asian.

YTR lisäksi merkitsee tiedoksi, että hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti, hallintojohtaja on lain mukaisen edustuksellisen yt-menettelyn lisäksi tiedottanut tietojen luovutuksen piirissä olevalle henkilöstölle asiasta sekä työyhteisö- että yksilötasolla.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) tuli voimaan 1.7.2021.

Voimaanpanolain 18 §:ssä todetaan mm. seuraavaa:

"Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä."

Kangasniemen kunnasta on siirtymässä hyvinvointialueelle tämänhetkisen tilanteen mukaan 1 vakituinen työntekijä sekä yksi työntekijä määräaikaisesti ajalle 1.1.-31.12.2023.

Henkilöstö siirtyy kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle liikkeen luovutuksen periaatteella ns. vanhoina työntekijöinä. Liikkeenluovutus ei yleensä edellytä erillisen henkilöstön siirtosopimuksen tekemistä. Hyvinvointialuetta koskevassa lainsäädännössä siirtosopimus on kuitenkin säädetty laadittavaksi. Henkilöstön siirtosopimus ja siirtosuunnitelma ovat sisällöltään vapaamuotoisia.

Henkilöstön siirtosopimus tehdään toimintoja ja henkilöstöä luovuttavien työnantajien ja henkilöstöä vastaanottavan hyvinvointialueen kesken.

Voimaanpanolain (616/2021) 10 §:n mukaan väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävänä oli yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle, selvittää siirtyvä henkilöstö ja valmistella aluevaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosopimukseksi ja -suunnitelmaksi. Henkilöstön siirtämisen perusperiaatteet tulevat hyvinvointialuetta koskevasta lainsäädännöstä.

Väliaikainen valmistelutoimielin sekä hyvinvointialueen hallinto ovat valmistelleet sopimusta. Henkilöstön siirtosopimusta on käsitelty hyvinvointialueen yhteistoimintaelimessä.

Aluehallitus on 14.9.2022 päätöksellään lähettänyt hyvinvointialueen henkilöstön siirtosopimuksen luovutettavien organisaatioiden käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi 1.12.2022 mennessä. Lisäksi on pyydetty yhteistoimintalain mukaisestä käsittelystä toimittamaan tieto hyvinvointialueelle 30.9.2022 mennessä. Kangasniemen kunnan yhteistyöryhmä on käsitellyt kokouksessaan 22.11.2021 § 37 Hyvinvointialueen valmistelun yhteistoimintamenettely / hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön tiedot. Siirtyvän henkilöstön osalta on myös käyty erillinen yhteistoimintaneuvottelu 2.11.2022 ja 14.11.2022, jiossa siirtosopimus sekä työnantajalla sillä hetkellä ollut tieto kuntouttavan työtoiminnan jatkosta vuoden 2023 alusta on käyty läpi.

Henkilöstön siirtosopimusta on käsitelty 9.11.2022 luovuttavien organisaatioiden ja hyvinvointialueen yhteisessä yhteistoimintaneuvottelussa. Kangasniemen kunnasta neuvotteluihin osallistuivat hallintojohtaja sekä JHL:n pääluottamusmies.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Yhteistyöryhmä hyväksyy ja esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Etelä-Savon hyvinvointialueen ja Kangasniemen kunnan välisen henkilöstönsiirtopimuksen ja ja henkilöstön siirtymisen liikkeen luovutuksella hyvinvointialueelle.

Yhteistyöryhmä toteaa, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueella annetun lain mukainen yhteistoimintavelvoite on tällä käsittelyllä toteutettu ja katsoo yhteistoimintamenettelyn päättyneeksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.