Kunnanhallitus, kokous 17.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 239 Vilma ja Eino Hokkasen rahastosta maksettavat opintoavutukset lukukaudelle 2022-2023

KNGDno-2022-394

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vilma ja Eino Hokkanen ovat jättäneet kunnalle testamentin. Alkuperäinen testamentti on päivätty 27.12.1969 ja sitä on täydennetty 29.12.1998. Testamentin mukaisesti rahaston korot ja muut omaisuuden tuotot jaetaan apurahoina työelämän aloille suuntautuville ammattikoulussa opiskeleville vähävaraisille kangasniemeläisille oppilaille. Kunnanhallitus on kokouksessaan 21.6.1999 päättänyt vastaanottaa testamentin varat ja perustanut Vilma ja Eino Hokkasen rahaston.

Kunnanhallitus on perustanut työryhmän testamenttirahastojen uudistukseen, mutta päätös on hallinnollisesti valituksen johdosta kesken. testamenttivaroihin kuuluvan Ropulan tilan metsänhakkuutulot olivat toukokuussa 2022 yhteensä 15795,89  euroa, joten alkuperäisen ja voimassaolevan hallituksen päätöksen mukaisesti testamenttirahastosta voidaan jakaa valituksesta huolimatta avustusta lukuvuodelle 2022-2023. Haku on tarkoitus toteuttaa yhdessä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan hallinnoiman Martta Partti rahaston kanssa, jotta säästetään ilmoituskustannuksissa. Lisäksi yhteishaun toivotaan tuovan enemmän hakemuksia kuin aikaisempina vuosina.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus käynnistää Vilma ja Eino Hokkasen stipendien haun. Hakuaika on 20.10.–30.11.2022 ja päätös stipendien jaosta tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi joulukuun kokoukseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

tiedonhallintasihteeri, palvelusuunnittelija