Kunnanvaltuusto, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Pöytäkirjan tarkastus

Kuvaus

Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeen. Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, eikä pöytäkirjaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja tiistaina 27.9.2022. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja asetetaan kuntalain 140 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille.

Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.

Päätös

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kerttu Ossi ja Roope Pylvänäinen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei voi tehdä kunnan vaikuttavan toimielimen päätöksistä (KuntaL § 26, KuntaL § 27 ja § 28).