Kunnanhallitus, kokous 19.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 208 Korvauspyyntö / Haaparanta

KNGDno-2022-333

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi
  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

xxxx xxxx on tehnyt Kangasniemen kunnalle korvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan kunta on laatinut Puulalle osayleiskaavan, jossa hänen omistamalleen kiinteistölle xxxx xxxx on kaavoitettu yksi rakennuspaikka ja xxxx xxxx mukaan kiinteistöllä tulisi olla yhteensä neljä rakennuspaikkaa. xxxx xxxx on esitellyt tällaisen suunnitelman tekniselle johtajalle. xxxx xxxx mukaan Kangasniemen kunta on aikoinaan hyväksynyt suunnitelman, ennen Puulan osayleiskaavan laatimista. Korvaukseksi tästäxxxx xxxx vaatii kuntaa maksamaan hänelle 1500 €.

Kangasniemen kunta on laatinut Puulalle osayleiskaavan, jonka mukaan xxxx xxxx omistamalla kiinteistöllä xxxx xxxx on yksi rakennuspaikka. Kaavan laatimisen yhteydessä maanomistajia on kuultu kuten laki vaatii. Puulan osayleiskaavan laadinnassa vuonna 2003 käytettiin ulkopuolista konsulttia. Rakennuspaikkojen määrä perustuu kantatilatarkasteluun. Kaavoituksen yhteydessä on tutkittu kyseisen kiinteistön rakennusoikeus ja edellytyksiä on ollut vain yhdelle rakennuspaikalle. Kaava on tämän mukainen. Kaava on myös lainvoimainen. Kaavoitusta ennen annetuilla lausunnoilla ei ole merkitystä ranta-alueiden kaavoitukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää hylätä xxxx xxxx korvausvaatimuksen, koska alueella on lainvoimainen osayleiskaava, jonka laadinnan yhteydessä on selvitetty kiinteistön xxxx xxxx rakennusoikeus ja edellytyksiä on ollut ainoastaan yhden rakennuspaikan muodostamiselle. Ennen kaavoitusta annetuilla lausunnoilla ei ole merkitystä ranta-alueiden kaavoitukseen.

Päätös

Tekninen johtaja toimi asiantuntijana pykälän esittelyn ajan.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

xxxx xxxx, tekninen johtaja