Kunnanhallitus, kokous 22.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 178 Kangasniemen kunnan ehdotukset Itä-Suomen elinvoimaa vahvistaviksi toimenpiteiksi

KNGDno-2022-301

Valmistelija

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti kesäkuun 2022 alussa valtiosihteerityöryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut itäisen Suomen talouteen ja millaisia toimenpiteitä alueen elinvoiman vahvistamiseksi tarvitaan.

Valtiosihteerityöryhmän tehtävänä oli muodostaa laaja-alainen tilannekuva sodan suorista ja epäsuorista taloudellisista vaikutuksista itäisessä Suomessa. Tehtävänä oli myös arvioida sodan vaikutuksia olennaisiin logistiikka- ja arvoketjuihin sekä keskeisiin elinkeinosektoreihin sekä itäisessä Suomessa että laajemmin koko maassa. Valtiosihteerityöryhmä käy laajasti eri toimijoiden kanssa vuoropuhelua, minkä pohjalta se muodostaa näkemyksen itäisen Suomen elinvoimaa vahvistavista toimenpiteistä, niiden kiireellisyydestä ja suuntaamisesta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Valtiosihteerityöryhmä käynnisti kyselyn Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vaikutuksista itäiseen Suomeen ja toimista, joilla alueen elinvoimaa voidaan lisätä. Kysely toteutettiin osana valtiosihteerityöryhmän selvitystä itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi. Kyselyllä kartoitettiin näkemyksiä itäisen Suomen aluetalouden muutoksista ja ehdotuksia elinvoiman lisäämiseksi.

Valtiosihteerityöryhmä teki ehdotuksensa toimenpiteistä 16.8.2022 mennessä hyödyntäen eri toimijoilta saamiaan ehdotuksia. Ehdotuksia pyydettiin 21.7.2022 mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Kangasniemen kunnan lausunnon työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntöön koskien itäisen Suomen elinvoimaa vahvistavien toimenpiteiden selvittämistä.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.