KNGDno-2026-609
Hallintosääntö 31 b
Kangasniemen kunta on valmistellut Pohjoisen Puulan vesistönhoidon esiselvityshanketta, jonka tavoitteena on käynnistää Puulan Ruovedenselän–Vuojaselän alueen valuma-aluelähtöinen vesienhoitokokonaisuus. Hankkeessa kootaan ja täydennetään tietoa vesistön ja valuma-alueen tilasta, tunnistetaan keskeiset kuormituslähteet sekä valmistellaan vaikuttavimpia vesienhoitotoimenpiteitä toteutusvalmiiksi. Hankkeen tuloksena laaditaan alueelle vesienhoidon toimenpideohjelma, priorisoidaan jatkotoimenpidekohteita sekä rakennetaan yhteistyö- ja seurantamalli alueen pitkäjänteistä vesienhoitoa varten.
Hanke toteutetaan suunnitelman mukaan ajalla 1.2.2027–28.2.2029. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 122 290 euroa, josta haettavan avustuksen osuus on 61 145 euroa (50 %) ja Kangasniemen kunnan omarahoitusosuus 61 145 euroa (50 %). Rahoitusta haetaan vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen Itä-Suomen elinvoimakeskukselta.
Hanketta hallinnoi Kangasniemen kunta. Hankkeeseen palkataan 50 prosentin työajalla hankekoordinaattori, minkä lisäksi hankkeessa käytetään muun muassa vesistö- ja valuma-alueasiantuntijan palveluita, paikkatieto- ja suunnittelupalveluita sekä näytteenotto- ja asiantuntijapalveluita.
Omarahoitus jakaantuu kolmelle talosuarviovuodelle. Vuoden 2027 osuus on 26 904 euroa. Summat tarkentuvat hakemuksen käsittelyn ja mahdollisten täydennysten myötä.
Päätän, että Kangasniemen kunta osallistuu Pohjoisen Puulan vesistönhoidon esiselvityshankkeeseen hankkeen hakijana ja hallinnoijana sekä hakee hankkeen toteuttamiseen avustusta Itä-Suomen elinvoimakeskukselta.
Hankkeen toteuttaminen ja kunnan omarahoitusosuus toteutetaan hankkeelle hyväksyttävän rahoituspäätöksen sekä kunnan talousarviossa tarkoitukseen osoitettujen määrärahojen puitteissa.