KNGDno-2026-10
Kangasniemen kunnan hallintosääntö
Janna Kuitunen opiskelee vastaavan nuoriso-ohjaajan työn ohella Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Opintoihin liittyy johtamisen ja kehittämisen harjoittelujakso. Työharjoittelun teemaksi soveltuu erinomaisesti hyvinvointityön edistäminen ja kehittäminen. Janna Kuitusen kanssa on sovittu, että hän voi suorittaa työharjoittelun Kangasniemen kunnassa, jotta työharjoittelua voidaan hyödyntää kunnan hyvinvointipalveluiden kehittämisessä. Hallintojohtajan kanssa on sovittu, että harjoitteluajalta voidaan maksaa hänelle palkkaa, koska tehtävä työ kohdentuu oman kunnan toiminnan kehittämiseen. Työharjoittelun ajanjakso on 1.1.-31.3.2026 kaksi päivää viikossa. Harjoittelun ohjaajana toimii kirjastonjohtaja/hyvinvointikoordinaattori Sari Tulla.
Päätän, että Janna Kuitunen voi suorittaa työharjoittelun Kangasniemen kunnassa ajalla 1.1.–31.3.2026, kahtena (2) päivänä viikossa.
Janna Kuituselle maksetaan työharjoittelun ajalta palkka.
Työharjoittelun aikana Janna Kuitusen työpanoksesta 40 % kohdennetaan hyvinvointityöhön, ja tätä osuutta vastaava palkan osa maksetaan hyvinvoinnin kustannuspaikalta 003901.
Loput 60 % työajastaan Janna Kuitunen tekee normaaleja työtehtäviään.