Tekninen lautakunta, kokous 20.1.2026

§ 5 Kuntalaisaloite Tervattu soutuvene kukka-alustaksi

KNGDno-2026-25

Valmistelija

  • Kalle Manninen, kalle.manninen@kangasniemi.fi
  • Risto Ylönen, risto.ylonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunta on vastaanottanut kuntalaisaloitteen, jossa esitetään tervatun soutuveneen sijoittamista Kangasniemen keskusparkin alueelle Otto Mannisen tien ja Keskustien kulmaukseen nykyisen tiilisen istutuslaatikon paikalle. Aloitteessa esitetään, että vene asetettaisiin joko tervatuille puujaloille tai metallisille telineille noin puolen metrin korkeuteen asfaltista. Veneeseen sijoitettaisiin erilliset istutusastiat kukille. Aloitteen mukaan vene symboloisi Kangasniemen vesistöistä ympäristöä ja paikallista historiaa sekä toisi viihtyisyyttä ja positiivista huomiota niin kuntalaisille kuin matkailijoille.

Tekniset palvelut ovat arvioineet, että kukkaistutuksen toteuttaminen veneeseen on mahdollista osana kesäkauden istutuksia, mikäli käytetty soutuvene saadaan esimerkiksi lahjoituksena eikä siitä aiheudu kunnalle merkittäviä hankintakustannuksia.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kalle Manninen, kalle.manninen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta merkitsee kuntalaisaloitteen tiedoksi ja päättää, että tekniset palvelut voivat toteuttaa kukkaistutuksen soutuveneeseen kesäkauden istutusten yhteydessä, mikäli sopiva käytetty vene saadaan kunnalle lahjoituksena tai muutoin ilman merkittäviä hankintakustannuksia. Samalla tekninen lautakunta päättää, että veneen sijoituspaikka ja rakenteellinen toteutus suunnitellaan erikseen teknisten palveluiden toimesta huomioiden alueen turvallisuus, esteettömyys ja kunnossapito.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

puistopuutarhuri, kunnossapitomestari, kunnallinen aloitepalvelu (linkki alkuperäisen viestin lopussa), ote viedään tiedoksi valtuustoaloitteet-asialle