Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 14.6.2024

§ 62 Maakunnallinen lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2024–2025

KNGDno-2022-60

Aikaisempi käsittely

Päätösehdotus

Kunnanhallitus on hyväksynyt Etelä-​Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman paikallisen osion ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on lakisääteinen suunnitelma, joka Etelä-Savossa on tehty ensimmäisen kerran maakuntatason suunnitelmana vuosille 2019–2021 ja edelleen vuosille 2022–2023. Suunnitelma on nyt päivitetty vuosille 2024–2025. Suunnitelma koskee 0–29-vuotiaita lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään.

Lastensuojelulain 12 §:n mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi suunnitelma, joka hyväksytään valtuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Hyvinvointialueen on laadittava lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi hyvinvointialueen toimintaa koskeva alueellinen lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, joka hyväksytään hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 115 §:n mukaista talousarviota ja suunnitelmaa sekä mainitun lain 41 §:n mukaista palvelustrategiaa laadittaessa. Suunnitelma on osa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 7 §:ssä tarkoitettua hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmaa.

Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2024–2025 on esityslistan liitteenä. Kangasniemen kuntakohtainen täydennys on luvussa 5 (hyväksytty Kunnanvaltuusto 13.2.2023 § 5). Paikallisessa lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa huomioidaan maakunnallisen toimintaohjelman painopisteet ja toimenpiteet. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024–2025 ja esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei voi tehdä kunnan vaikuttavan toimielimen päätöksistä (KuntaL § 26, KuntaL § 27 ja § 28).