Kunnanvaltuusto, kokous 11.11.2024

§ 41 Veroprosentit vuodelle 2025

KNGDno-2024-504

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2025 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään maanantaina 18.11.2024.

Vuoden 2025 tuloveroprosentti ilmoitetaan kymmenyksen tarkkuudella.

Vuoden 2025 alussa ennakonpidätysmenettely muuttuu. Verokortit tulevat voimaan heti tammikuun alusta. Muutoksella helpotetaan sekä kansalaisten että suoritusten maksajien verokorttien käsittelyä ja siitä aiheutuvaa työtä. Verokorttien voimaantulo 1.1. aiheuttaa aikaistuksen myös verokorttien tuotannon aikatauluun Verohallinnossa. Tästä syystä on erityisen tärkeää ilmoittaa veroprosentit määräaikaan mennessä.

Kiinteistöveroprosentiti vuodelle 2025 ilmoitetaan prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2025 kiinteistöveroprosenttivälit ovat seuraavat:

* Yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 %

* Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 1,30-2,00 %

* Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41-1,00 %

* Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 %

* Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93 - 3,10 %

* Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00-2,00 %

* Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00-6,00 %

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

 

Kunnanhallitus hyväksyy tulovero- ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2025 ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi seuraavasti:

Tuloveroprosentti 9,4 % (ei muutosta)

Kiinteistöveroprosentit

* Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,00 % (ei muutosta)

* Maapohja 1,37 %  (ei muutosta)

* Vakituinen asuinrakennus 0,50 % (ei muutosta)

* Muut asuinrakennukset 1,10 % (ei muutosta)

* Voimalaitokset 3,1 % (uusi)

* Yleishyödyllinen yhteisö 0,00 % (ei muutosta)

* Rakentamaton rakennuspaikka 2,00 % (ei muutosta)

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus on hyväksynyt tulovero-​ ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2025 ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi seuraavasti:

Tuloveroprosentti 9,​4 % (ei muutosta)

Kiinteistöveroprosentit

* Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,​00 % (ei muutosta)

* Maapohja 1,​37 %  (ei muutosta)

* Vakituinen asuinrakennus 0,​50 % (ei muutosta)

* Muut asuinrakennukset 1,​10 % (ei muutosta)

* Voimalaitokset 3,​10 % (uusi)

* Yleishyödyllinen yhteisö 0,​00 % (ei muutosta)

* Rakentamaton rakennuspaikka 2,​00 % (ei muutosta)

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.