Kunnanhallitus, kokous 16.12.2024

§ 279 LISÄPYKÄLÄ: Henkilöstöasiantuntijan valinta (lisäpykälä)

KNGDno-2024-64

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintosäännön § 27 mukaan hallintojohtaja antaa vakinaisiin virkoihin ja työsuhteisiin sekä yli 6 kuukauden määräaikaisen virka- tai työsuhteen täyttöluvan vastuualueen esimiehen esityksestä, päättää alkupalkasta vastuualueen esimiehen esityksestä sekä päättää eri sopimusten mukaisten palveluaikaan sidottujen lisien myöntämisestä. Koska henkilöstöasiantuntija on hallintojohtajan alainen, täyttölupa tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi.

Nykyinen henkilöstöasiantuntija on eläköitymässä vuoden 2024 aikana ja vuoden 2024 talousarvioon sisältyy palkkavaraus siihen, että nykyinen toimen haltija pystyy toimimaan perehdyttäjänä. Kunnan palkanlaskenta on ulkoistettu Meitalle, mutta kunnalla tulee olla omaa osaamista palkkahallinnosta. Henkilöstöasiantuntijan työ on konsultoivaa työtä palkkahallinnon parissa, se sisältää neuvontaa, opastusta ja ohjaamista mm. työehtosopimuksiin ja vuosilomalakiin liittyvissä palkka-asioissa. Tehtävän hoitaminen edellyttääkin työehtosopimusten ja työaikalakien ym. tuntemusta ja tietoteknisiä taitoja sekä kokemusta palkkahallinnon tehtävistä ja henkilöstöasioiden hoidon tuntemusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan vakanssille 110004 henkilöstöasiantuntija 1.4.2024 alkaen. Toimen täyttö pyritään valmistelemaan kunnanhallituksen 11. maaliskuuta kokoukseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Henkilöstöasiantuntijan rekrytoinnin hakuaika päättyy 25.2.2024 klo 18:00. Kunnanhallitukselle esitellään kokouksessa tehtävää hakeneet.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää henkilöstöasiantuntijan haastatteluryhmän sekä haun jatkotoimenpiteet.

Päätös

Henkilöstöasiantuntijan rekrytoinnin hakuaika päättyi 25.2.2024 klo 18:00. Tehtävään saatiin määräaikaan mennessä 6 hakemusta, joista kunnanhallitus kutsuu haastatteluun Pauliina Kosloff-Tyrväisen, Taija Purhosen ja Ville Vuorisen.

Haastatteluryhmään valittiin kunnanjohtaja, hallintojohtaja sekä kunnanhallituksen puheenjohtajat. Haastattelut pidetään viikolla 10, keskiviikkona 6.3. ja varapäivänä 7.3.

Kunnanhallitus valtuuttaa lisäksi haastatteluryhmän tarvittaessa jatkamaan henkilöstöasiantuntijan rekrytointia.

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Haastatteluryhmä on haastatellut 6.3.2024 kaksi henkilöstöasiantuntijan tehtävää hakenutta ja päättänyt tehdä kunnanhallitukselle kokonaisarviointiin perustuvan yksimielisen esityksen. Valinnassa korostuivat kelpoisuusehtojen täyttymisen lisäksi oma-aloitteinen kehittämisorientoitunut työskentelyote, hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyvät tietotekniset taidot sekä asiakaslähtöinen ajattelu ja positiivinen asenne. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus valitsee henkilöstöasiantuntijaksi haastatteluryhmän kokonaisarviontiin perustuvan yksimielisen esityksen mukaisesti xxxx xxxx Kangasniemeltä ja varalle xxxx xxxx Kangasniemeltä.

Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika ja valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävän on toistaiseksi voimassa oleva ja tehtävän täyttö pyritään tekemään 2.4.2024 alkaen. Palkkausehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Vakanssinumero on 110004 ja KVTES:n hinnoittelutunnus 01ASI040.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Nykyinen henkilöstöasiantuntija on jäämässä pois töistä ja talousarvioon sisältyy palkkavaraus siihen, että nykyinen toimen haltija pystyy toimimaan perehdyttäjänä. Kunnan palkanlaskenta on ulkoistettu Meitalle, mutta kunnalla tulee olla omaa osaamista palkkahallinnosta. Henkilöstöasiantuntijan työ on konsultoivaa työtä palkkahallinnon parissa, se sisältää neuvontaa, opastusta ja ohjaamista mm. työehtosopimuksiin ja vuosilomalakiin liittyvissä palkka-asioissa. Tehtävän hoitaminen edellyttääkin työehtosopimusten ja työaikalakien ym. tuntemusta ja tietoteknisiä taitoja sekä kokemusta palkkahallinnon tehtävistä ja henkilöstöasioiden hoidon tuntemusta.

Kunnanhallitus myönsi 5.2.2024 kokouksessaan täyttöluvan henkilöstöasiantuntijan toimelle ja kunnanhallitus päätti tehtävän täyttämisestä 11.3.2024. Tehtävään valittu henkilö irtisanoutui koeajalla. Tehtävä laitettiin uudelleen haettavaksi 15.11-10.12.2024 väliseksi ajaksi. Vakanssinumero on 110004 ja KVTES:n hinnoittelutunnus 01ASI040.

Tehtävää haki määräajassa 25 hakijaa, joista 5 kutsuttiin haastatteluun. Haastattelijoina toimi hallintojohtaja, henkilöstöasiantuntija ja talous- ja hankepäällikkö. Yksi hakijoista perui hakemuksensa haastatteluiden aikana. Haastattelut pidettiin 12-13.12 välisenä aikana.

Haastatteluiden ja hakemusten perusteella haastatteluryhmä on päättänyt tehdä kunnanhallitukselle kokonaisarviointiin perustuvan esityksen. Esitettävä henkilö omaa koulutuksensa, työkokemuksensa, hakemuksen ja haastattelun perusteella parhaat edellytykset toimen menestykselliseen hoitamiseen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus valitsee henkilöstöasiantuntijaksi haastatteluryhmän kokonaisarviontiin perustuvan yksimielisen esityksen mukaisesti Laura Nevalaisen ja varalle Katri Korven.

Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Tehtävän on toistaiseksi voimassa oleva ja hallintojohtaja valtuutetaan sopimaan tehtävän aloittamisajankohdasta. Palkkausehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

valitut henkilöt, henkilöstöhallinto