Keskusvaalilautakunta, kokous 25.8.2022

Esityslista on tarkastamaton

§ 22 Eduskuntavaalien 2023 äänestysaluejaon muutokset ja niistä ilmoittaminen

KNGDno-2022-253

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden pinta-alasta tai asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.

Valtuuston päätöksellä muutettu äänestysaluejako on voimassa 1.1.2023 alkaen toimitettavissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä, jos valtuuston päätös on tehty ja siitä on ilmoitettu 31.8.2022 mennessä Digi ja väestötietovirastolle (DVV). Ilmoitus tehdään Digi- ja väestötietovirastolle.

Äänestysalue määrittää äänestäjän vaalipäivän äänestyspaikan. Kun vaalien äänioikeusrekisteri perustetaan väestötietojärjestelmän tiedoista, äänioikeutetun äänestysalue määritellään hänen asuinrakennukselleen merkityn tiedon perusteella. Tämän perusteella määräytyy se, minkä äänestysalueen ja äänestyspaikan vaaliluetteloon henkilö lisätään, ts. missä hän voi vaalipäivänä äänestää.

Kangasniemen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 09.11.2015 § 43 muuttanut Kangasniemen kunnan äänestysaluejaon siten, että kunta muodostaa yhden äänestysalueen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää, ettei se esitä kunnanvaltuustolle muutosta Kangasniemen osalta kunnanvaltuuston tekemään päätökseen 9.11.2015 § 43. Päätöksen mukaisesti Kangasniemen kunta muodostaa edelleen 1.1.2023 alkaen yhden äänestysalueen. Päätöksestä tiedotetaan keskusvaalilautakuntaa, mutta päätös ei aiheuta muita toimenpiteitä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Taru Juntunen, juntutar266@gmail.com

Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen päätöksen.