Kunnanvaltuusto, kokous 18.3.2024

§ 16 Täydennetty päätös Kangasniemen Vuokratalot Oy:n korkotukilainen takauksesta

KNGDno-2022-347

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuuston on kokouksessaan 26.9.2022 § 53 päättänyt myöntää Kangasniemen Vuokratalot Oy:n 25 993 euron suuruiselle lainalle takauksen ja vaatinut panttikirjat vastavakuudeksi.

Lainahakemuksen käsittelyn yhteydessä joulukuussa 2023 Ara on ilmoittanut tarkentuneista ohjeista liittyen kunnan omavelkaisesta takaukseen ja vaatii kunnan päätökseen SGEI-ehdon. Kunnan takauspäätökseen pitää lisätä SGEI-merkintä eli viittaus komission SGEI-päätökseen ja toteamus, että takaus on SGEI-tukea. Kunnan antamaa takauspäätöstä tulee täydentää tältä osin. (Komission päätös Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen (2012/21/EU, EUVL L7/2012)).

Viitaten Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 20.12.2011 annetussa komission päätöksessä 2012/21/EU (EUVL L 7, 11.1.2012, s. 3-10) asetettuihin edellytyksiin, Kangasniemen kunta toteaa taattavan rahoituksen kohteena olevien asuntoyhtiön omistamien asuntojen saaneen/tulevan saamaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tukea ja yhtiön ja asuntojen olevan siten ARA-sääntelyn alaista. Kangasniemen kunnanvaltuuston 26.9.2022 § 53 kohdalla antama takaus on ja voidaan siten lukea kunnan myöntämäksi SGEI-tueksi. Kangasniemen kunta ilmoittaa tiedon takauksesta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) edelleen välitettäväksi ympäristöministeriön kautta komissiolle joka toinen vuosi tehtävän jälkikäteisraportoinnin yhteydessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se täydentää 26.9.2022 § 53 tekemäänsä päätöstä yllä esitetyllä SGEI-viittauksella.

Päätös

Milja Halttunen, Kerttu Ossi ja Markku Kuusjärvi ilmoittivat esteellisyytensä yhteisöjääveinä ja poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella,​ mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen,​ hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä,​ säätiössä,​ valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa,​ joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Marja-Terttu Koivula ja Mikko Korhonen osallistuivat kokouksen esittelyyn asiantuntijoina.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Esteellisyys

Kerttu Ossi, Markku Kuusjärvi, Milja Halttunen

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.9.2022 § 211 päättänyt esittää valtuustolle hyväksyttäväksi päätöksen myöntää Kangasniemen Vuokratalot Oy:n 25 993 euron suuruiselle lainalle takauksen ja vaatia panttikirjat vastavakuudeksi.Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnanhallituksen esityksen kokouksessaan 26.9.2022 § 53. 

Lainahakemuksen käsittelyn yhteydessä joulukuussa 2023 Ara on ilmoittanut tarkentuneista ohjeista liittyen kunnan omavelkaisesta takaukseen ja vaatii kunnan päätökseen SGEI-ehdon. Kunnan takauspäätökseen pitää lisätä SGEI-merkintä eli viittaus komission SGEI-päätökseen ja toteamus, että takaus on SGEI-tukea. Kunnan antamaa takauspäätöstä tulee täydentää tältä osin. (Komission päätös Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen (2012/21/EU, EUVL L7/2012)).

Viitaten Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 20.12.2011 annetussa komission päätöksessä 2012/21/EU (EUVL L 7, 11.1.2012, s. 3-10) asetettuihin edellytyksiin, Kangasniemen kunta toteaa taattavan rahoituksen kohteena olevien asuntoyhtiön omistamien asuntojen saaneen/tulevan saamaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tukea ja yhtiön ja asuntojen olevan siten ARA-sääntelyn alaista. Kangasniemen kunnanvaltuuston 26.9.2022 § 53 kohdalla antama takaus on ja voidaan siten lukea kunnan myöntämäksi SGEI-tueksi. Kangasniemen kunta ilmoittaa tiedon takauksesta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) edelleen välitettäväksi ympäristöministeriön kautta komissiolle joka toinen vuosi tehtävän jälkikäteisraportoinnin yhteydessä.

Lainan nostovaiheessa tammikuussa 2024 on Kuntarahoitus lainanantajana  ilmoittanut, että kunnanvaltuuston takauspäätöstä tulee täydentää edelleen seuraavilla kirjauksilla:

  • Kangasniemen kunta antaa Kangasniemen Vuokratalot Oy:n lainalle 100 % omavelkaisen takauksen. Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut ovat lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luontonantajalle takaisin. 
  • Takaus kattaa täysimääräisesti velkapääoman lisäksi myös velan liitännäiskustannukset. Liitäntäkustannuksilla tarkoitetaan lainan korkoja, viivästyskorkoja, kuluja ja maksuja. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se täydentää 26.9.2022 § 53 tekemäänsä päätöstä yllä esitetyllä SGEI-viittauksella  sekä rahoittajan vaatimilla tarkennuksilla. 

Päätös

Milja Halttunen, Kerttu Ossi ja Markku Kuusjärvi ilmoittivat esteellisyytensä yhteisöjääveinä ja poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella,​ mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen,​ hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä,​ säätiössä,​ valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa,​ joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Marja-Terttu Koivula ja Mikko Korhonen osallistuivat kokouksen esittelyyn asiantuntijoina.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Esteellisyys

Kerttu Ossi, Markku Kuusjärvi, Milja Halttunen

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että se täydentää 26.9.2022 § 53 tekemäänsä päätöstä yllä esitetyllä SGEI-​viittauksella  sekä rahoittajan vaatimilla tarkennuksilla. 

Päätös

Milja Halttunen,​ Kerttu Ossi ja Eetu Lahikainen ilmoittivat esteellisyytensä yhteisöjääveinä ja siirtyivät pykälän käsittelyn ajaksi yleisöön.

Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella,​​ mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen,​​ hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä,​​ säätiössä,​​ valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa,​​ joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Kerttu Ossi, Milja Halttunen, Eetu Lahikainen

Tiedoksi

Kangasniemen Vuokratalot Oy, talous- ja hankepäällikkö

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitusohje kuntalain 135 § mukaisesti hallinto-oikeuteen

Valitusoikeus ja valitusperusteet

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella kuntalain 135 § mukaisesti.

Kunnallisvalituksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu
  • tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen
  • oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. 

Päätöksen tiedoksianto ja valitusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen, ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa Kangasniemen kunnan kotisivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.  

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaatitodistukseen merkittynä aikana. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valituaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä päivänä sen jälkeen. 

Valituskirjelmän sisältö 

Kunnallisvalitus tehdään kirjallisesti. Itä-Suomen hallinto-oikeudelle osoitetussa valituskirjelmässä on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
  3. perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai muun laatijan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksenlaatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Kirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

  1. päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  2. todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle 

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.     

Valituksen perilletoimittaminen ja valitusviranomainen

Valitus on toimitettava Itä-Suomen hallinto-oikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen aukioloajan päättymistä. Omalla vastuulla asiakirjat voidaan lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ennättävät perille ennen valitusajan päättymistä.

Itä-Suomen hallinto-oikeus
Minna Canthin katu 64, PL 1744
70101 KUOPIO
puh: 029 56 42502
fax: 029 56 42501
ita-suomi.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Lisätietoja

Oikeusministeriön asetus (207/2023) tuomioistuinmaksulain 2 §:ssa säädettyjen maksujen
tarkistamisesta on astunut  
voimaan 16.2.2023. Tämän asetuksen nojalla muutoksenhakijalta
peritään oikeudenkäyntimaksu  hallinto-oikeudessa 250 €. Tällä uudella asetuksella on
tarkistettu tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä 
maksuista annettua lakia (1455/2015).