Kunnanhallitus, kokous 21.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Pöytäkirjan tarkastus

Kuvaus

Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeen. Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, ettei pöytäkirjaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja kokousta seuraavana keskiviikkona. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan Kangasniemen kunnan verkkosivuilla. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet / valitusosoitus, pidetään lisäksi yleisesti nähtävillä kokouksesta seuraavana torstaina 24.10.2019 virka-aikana Kangasniemen kunnantalolla, hallintopäällikön työhuoneessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Risto Nylund, risto.nylund@kangasniemi.fi

Tämän kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeen.

Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Mika Laitinen ja Tiina Väisänen.

Päätös

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Mika Laitinen ja Markku Kuusjärvi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)